Hush

Maanantaina käytin melko runsaasti aikaa tuumiskellessani ja kokeillessani, miten käyttää luonnonvaaleaa Innocent Worldin mekkoani. Halusin olla soma ja sievä ja vaalea, jättää tällä kertaa mustan kokonaan pois ja sen sijaan lisätä hieman vaaleaa roosaa. Miten se olikin niin hankalaa, kun kaapista ei meinannut löytyä mitään juuri sellaista, mitä olisin halunnut. Lopulta olin lähes tulkoon tyytyväinen ja otin muutaman pimeän ja rakeisen ja kökön kuvan. It's art, you wouldn't understand!

Mutta sitten päätin, että pitäisi käydä ruokakaupassa, ja tulikin ahdistus. Pelko siitä, että ihmiset tuijottavat ja tuomitsevat, tarve piiloutua maan rakoon. Vaihdoin äkkiä vähemmän silmiinpistävät vaatteet, vaikka vähän harmitti, koska minulla oli oikein sievä olo. Kaupassa oli edelleen sievä olo, mutta olin silti ihan varma, että ihmisten päät olivat täynnä ilkeitä ajatuksia. Erityisesti, kun vastaan tuli kaksi venäläistä turistia (niitä on täällä paljon) ja nähdessään minut nainen sanoi jotain miehelle, ja kun katsoin silmiin, hymyili minulle. Ehkä se hymy ei oikeasti ollut oikein tekomairea ja ilkeä, mutta se tuntui siltä. Yyyh miksi ihmiset toisinaan ahdistavat niin paljon. Eiväthän ne minua yleensä haittaa. Eivät ne oikeasti mieti pelkkiä ilkeyksiä.

Sormi

Kotiin tullessa olin edelleen soma ja sievä, mutta hieman harmissani.

Joskus vastustaa.